Äskettäin 25-vuotisjuhliaan viettänyt Venäjän kaupan konsultointiin keskittynyt Konsu Oy kasvaa voimakkaasti yhdessä Venäjän talouden ja investointien kanssa. Vuonna 2006 Konsu-yhtiöiden liikevaihto oli reilut kolme miljoonaa, kuluvana vuonna se on kasvanut reilut 50 %. Henkilöstöä on tällä hetkellä palkkalistoilla 135, joista yli120 työskentelee Venäjällä. Yrityksen tavoitteena on nostaa liikevaihto vuoteen 2010 mennessä kymmeneen miljoonaan euroon, mihin laskelmien mukaan päästään 200 työntekijällä.
Yhteistyösopimus Salzburg Munchen Bank AG:n kanssa
Kasvuun tarvitaan paitsi lisää henkilökuntaa myös uusia asiakkaita. Konsun asiakkaista yli puolet tulee vielä Suomesta, mutta tarkoitus on kasvattaa muiden kuin suomalaisten asiakkaiden osuutta merkittävästi lähivuosina. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi Konsun Moskovan tytäryhtiöön palkattiin keväällä saksalainen myyntijohtaja vahvistamaan myyntityötä saksalaisten yritysten suuntaan. Samaa tarkoitusta varten solmittiin myös lokakuussa sopimus Salzburg Munchen Bank AG:n kanssa markkinointiyhteistyöstä. Konsulla on Munchenissa pankin tiloissa toimisto, josta saksalaisyritysten yhteydenotot ohjataan toimenpiteitä varten Moskovaan. - Olemme erittäin iloisia tästä päänavauksesta Saksan markkinoille, kertoo Konsu Oy:n toimitusjohtaja Pirjo Karhu. - Teimme aiemmin syksyllä roadshow'n Saksaan ja totesimme siellä, että tarvetta tarjoamillemme palveluille löytyy. Kun kumppaniksi vielä ryhtyi tuttu Salzburg Munchen Bank, ei päätöstä toimiston avaamisest tarvinnut kauan miettiä, Karhu jatkaa.
Yhteistyö Konsun kanssa on hyödyllistä myös vuonna 1990 itävältalaisen Raiffaisenverband Salzburgin riippumattomaksi pankiksi perustetulle Salzburg Munchen Bank AG:lle, josta on tullut keskisuurten yritysten ja yksityisasiakkaiden suosittu pankki. Salzburg Munchen Bank AG:ssä yhdistyvät toisaalta pienen ja joustavan pankin ja toisaalta suuren kansainvälisen pankkikonsernin parhaat puolet, ja siten se tarjoaa Konsu Oy:n asiakkaille monia mahdollisuuksia.

